Kanadan kansallispuistot – Banff & Lake Louise
Moi!
Tällä kertaa blogia raapustelee Vuomaporukan Saara. Ajattelin jakaa reissumuistelmia (ja muutaman vinkin) Kanadasta keväältä 2019. Vietin puolivuotisen Kanadan Ontariossa ja samalla tarjoutui loistava tilaisuus toteuttaa pitkäaikainen haave: tutustua Kanadan kansallispuistoihin.
Matka kohti upeita Kanadan Kalliovuoria alkoi huhtikuun 27. päivä. Vuokrasimme neljän ystävän voimin asuntoauton Calgarysta, tarkoituksenamme ajaa Kanadan vanhimpaan ja eniten vierailtuun kansallispuistoon Banffiin, siitä Jasperin kansallispuistoon ja muutaman välipysähdyksen kautta Vancouveriin, jonne auto oli määrä palauttaa.
Ensimmäisen yön vietimme Canmoressa. Päädyimme asettumaan vaatimattoman oloiselle yöpaikalle pimeänä ja sumuisena iltana. Herätessämme huhtikuun toiseksi viimeisenä aamuna meitä odotti kuitenkin kaksi yllätystä. Ensimmäisen positiivisuudesta ei kukaan seurueesta (Kanadan talvipakkasista jo tovin nauttineena) ollut täysin varma – maa oli vitivalkoinen lumesta eikä keväästä ollut tietoakaan. Toinen yllätys, joka puolestaan sai kaikki neljä tyttöä juoksemaan ulos ja kiljumaan onnesta kello 6:30, oli lumisateen seasta paljastuva maisema. Olimme vuorenhuippujen ympäröimänä.
Upea Water Walley Canmoressa.
Lake Agnes.
Upeilla näkymillä Banffin kansallispuistoon sekä Banffin pieneen kaupunkiin ja Bow Valleylle meidät palkitsi Sulphur Mountain Trail. Sulphur Mountain Trail on ”switchback” reitti, eli reitti joka leikkaa jyrkästi suunnasta toiseen vuorenrinteellä. Reitillä oli tavattu useasti karhuja, mutta meidän ryhmärämämme selvisi lookoutille ilman kohtaamisia karvakuonojen kanssa. Tälläkin reitillä saimme tallustella rauhassa, vaikkakin vilkuttelimme ajoittain yläpuolelta meneville gondolihissin kyytiläisille.
Banffin kansallispuistossa sijaitseva Johnston Canyon todisti oikean varustuksen merkityksen jopa helpoksi merkityllä reitillä. Polku oli ajoittain täysin jäässä, ja todistimmekin liian monen reittiä aliarvoineen vastaantulijan joutuvan jättämään reitin kesken väärän varustuksen vuoksi. Kannattaa siis valmistautua talvimaastoon sopivilla kunnollisilla vaelluskengillä jopa helpoille reiteille, mikäli tie vie Banffiin toukokuussa.
Karhut ja niiden näkeminen oli kieltämättä huulillamme koko reissun ajan. Ehdimme jo harmitella mahdollisuutta siitä, ettemme tulisi näkemään yhtään karhua reissumme aikana, mutta Banffissa tilanne korjaantui – ja huoli osoittautui täysin turhaksi. Reissun aikana päädyimme näkemään yhteensä 15 karhua, kaikki onneksi turvalliselta etäisyydeltä tai autosta käsin. Ajaessamme kansallispuiston alueella, meidät pysäytti puiston vartija, joka kertoi meille lähellä olevasta karhusta. Hän neuvoi meidät ohjaamaan tien sivuun, jotta voisimme tarkkailla karhua ja sen liikkeitä. Ja näinhän me teimme.
Metsänvartijan seurassa ihastelemassa reissun ensimmäistä karhua.
Sympaattiset puistonvartijat kertoivat, että luonnossa liikkuessa on hyvä huudella ”Hey Bear” -huutoa, mahdollisimman leppoisasti. Tärkeintä on huudella toverillisesti eikä aggressiivisesti, aivan kuin huutelisi ystävälle. Tällä tiedolla ja bear-spraylla varustettuina meillä ei kuulemma pitäisi olla turhaa syytä huoleen etenkin, kun kuljimme neljän hengen ryhmässä jossa juttua riitti joka vaelluksella enemmän kuin tarpeeksi.
Opimme myös, että junaraiteet ovat karhujen suosiossa, sillä niillä kulkevat junat tiputtelevat matkastaan usein siemeniä, joita karhut mielellään napostelevat. Harmaakarhun tunnistaminen on melko helppoa, jos satut näkemään sen. On hyvä muistaa, ettei väri kerro kaikkea – harmaakarhu voi olla myös musta. Harmaakarhulla on myös niin sanottu ”kypärä” eli näkyvä kyhmy olkapäiden ja pään välissä.
Harmiksemme Banffin kansallispuistossa sijaitsevat Moraine ja Peyto -järvet olivat vielä täysin jäässä ja lumen peitossa. Toisaalta tämä jätti kaikille tunteen siitä, että Banffiin on vielä palattava.
Seuraavaksi matka jatkui Icefields Parkwaytä pitkin Jasperiin, mutta jääköön se tarina jaettavaksi myöhemmin.
Saara